NDY 5 vuotta – katsaus menneeseen, vilkaisu tulevaan

Posted by on tammi 19, 2013 | 0 comments

Alkuvuodesta 2008 sain tekstarin. Viesti kuului jotakuinkin näin: ”Tuu mukaan perustamaan uutta diabetesyhdistystä nuorille, 19.1. Simonkentässä!” En tiennyt mitä odottaa ja tunsin vain kourallisen niistä nuorista aikuisista diabeetikoista jotka olivat paikalla. Vähän jännitti, onneksi vain aluksi. Tuolloin nimittäin perustettiin Nuorten Diabetesyhdistys ry jonka toimintaan pääsin heti aitiopaikalle mukaan. Tulin valituksi tuon upouuden yhdistyksen ensimmäiseksi sihteeriksi ja otin luottamustehtävän iloiten vastaan.

NDY:n ensimetrit olivat ehkä hiukan haparoivia, monella meistä ei ollut yhdistystaustaa ja hallituskokemuskin oli aika vähäistä. Joukkoa luotsasi kaksi ensimmäistä vuotta Saarisen Timo, Keskisuomen diabetesyhdistyksen ex-pj ja Diabetesliiton liittovaltuuston jäsen, joten ihan johtoportaassa diabetesyhdistystoimintakokemusta löytyi. Jäseniksi kutsuttiin kaikki omat diabeetikkokaverit ja kavereiden kaverit, suuri osa rekrytoinnista tapahtui netissä. Jäsenmäärä paisui ensimmäisen kahden vuoden aikana ihan mielettömästi, kasvua oli jopa 75%! Kuulostaa huimalta ja siltä se myös tuntui.

Aika pian kahdeksi ehkä odotetuimmaksi tapahtumaksi vakiintui perinteinen kevätristeily sekä syksyn mökkiviikonloppu. Kevätristeilyn perinteet ulottuvat jo historiaan kauan ennen NDY:tä, pienemmällä diabeetikkoporukalla ollaan nimittäin risteily jo vuodesta 2005. Mökkiviikonloppua pyritään pitämään aina vähän eri puolella Suomea, jotta kaikilla olisi sama mahdollisuus osallistua, jos ei joka vuosi niin ainakin silloin tällöin.

Timon muuttaessa vähän lämpöisempiin maisemiin loppuvuodesta 2009 alkoi NDY:ssä Ilkka Kosken kausi. Ilkan vaikutus näkyy selkeästi muun muassa yhdistyksen aktivoitumisessa verkossa, perustettiin Twittertili, kotisivuja uudistettiin ja oltiin muutenkin aktiivisemmin mukana internetissä. Perinteiset tapahtumat jatkoivat kuitenkin vakaasti kulkuaan ja keräsivät suosiota.

Vuodesta 2011 alkaakin sitten allekirjoittaneen puheenjohtajakausi. Minut oli valittu Diabetesliiton liittovaltuustoon vuonna 2010 ja siitä innostuneena halusin haastaa itseäni myös yhdistyksen saralla. Nyt kolmannen vuoden kynnyksellä voin todeta, että nämä kaksi mennyttä kautta ovat olleet itselleni erittäin antoisia. NDY on kehittynyt entisestään, jäseniä on nyt lähes 100 ja joka tapahtumassa näkyy uusia, aiemmin tuntemattomia kasvoja. Enpä olisi uskonut viisi vuotta sitten sihteeriksi lupautuessani, että vuonna 2013 olisin tässä, kirjoittamassa NDY:n ensimmäistä blogikirjoitusta yhdistyksen viisivuotistaipaleesta sen puheenjohtajana.

Tämä viisivuotisjuhlavuosi tulee olemaan yhdistyksen toiminnan kannalta merkityksellinen. Jatkamme aktiivisuutta netissä, Facebook ja Twitter pyörähtävät uudella innolla käyntiin ja niiden sisältö monipuolistuu. Kotisivujen päivitystyö on taas käynnissä ja ihan uutena tuommekin näkyviin tämän blogin. Tänne kerätään erilaisia diabetekseen liittyviä, vähän Facebook-statuksia pidempiä juttuja ja tarkoitus on julkaista minimissään juttu per kuukausi. Tapahtumien saralla jatkamme edelleen perinteisellä linjalla, toki muutama yllätyskin tälle vuodelle luvassa! 😉 Seuraa siis meitä Facebookissa, Twitterissä, täällä blogissa tai lue uutiskirjeitämme (jäsenetu, huom!) ja pysyt mukana NDY:n uusissa kuvioissa!

 

Nelli Bäckman

Puheenjohtaja 2011 – 2013