Lumilautailu on tasapainoilua

Posted by on helmi 2, 2013 | 0 comments

Diabeetikkokin voi olla hiihdonopettaja.

Mittari näyttää 12,8. Olen syönyt aamiaisen tunti sitten, kaurapuuroa lisäproteiinilla ja hedelmän. Kahvia tietysti. Hiilihydraatteja meni alas 50 grammaa. Novorapidia pistin 3 ky. Lähes puolet vähemmän kuin toimistotyöläisenä vielä kaksi kuukautta sitten. Levemir-annoksia on myös pitänyt tiputtaa parilla pykälällä, nyt tarvitsen sitä enää 7 ky aamuin illoin.

On kuulas helmikuinen aamu Ylläksen juurella. Pian starttaa uusi päivä keskellä vilkkainta hiihtolomasesonkia. Tuntikalenterin mukaan päivän ensimmäiset asiakkaat hinkuvat lumilautailun saloihin. Kymmenvuotiaat veljekset ovat tulossa alkeistunnille.

Intoa riittää pakkasesta huolimatta niin minulla kuin pojillakin. Nostelen vasta-alkajia penkasta, virittelen ratoja, yritän vauhdikkaalla esimerkilläni näyttää, miten laudan kanssa hypätään tasaisella maalla. Tästä se lähtee. Ensimmäinen freestyle-temppu! Jaksatko hypätä puoli kierrosta tasamaalla? Hyvä pojat! Enää pitäisi oppia jarruttamaan alamäessä.

Palaan taukotilaan 90 minuutin hikijumpan jälkeen. Mittari on ihan jäässä. Onhan se pakko ottaa mukaan tunnille. Joskus on pitänyt sokerit mitata hissinousun aikana. Silloin ei tippa meinaa tulla millään sormesta. Siripiripötkö ei mene jauhoksi taskussa, jos sen laittaa Berocca-putkiloon.

Mittari lämpiää käsieni välissä samalla kun lounaani hiihtokoulun mikrossa. Mahtavaa, 7,9! Perunamuusia ja uunilohta ääntä kohti, samoin pari hedelmää jälkkäriksi, 3 ky inskaa. Monot vaihtoon ja alppihiihtoa brittiperheelle heti puolelta päivin. Siinä sitä onkin nosteltavaa – varsinkin jos perheen äiti on nauttinut lounaaksi fish and chips.

Marraskuussa 2007 Otaniemen työterveyslääkäri passitti minut Meilahteen. Sokerit olivat koholla. Olin tuolloin 26-vuotias vastavalmistunut diplomi-insinööri ja juuri aloittanut tutkijan uran. Mikään vastoinkäyminen ei ollut tuntunut yhtä kauhealta. Muistan sen päivän vieläkin.

Aikuisena sairastuminen pakottaa muuttamaan elämää. Suhtautuminen muuttuu. Sopeutuminen on hidasta.

Kolme vuotta sairastumiseni jälkeen ilmoittauduin Suomen Hiihdonopettajat ry:n järjestämälle lumilautaohjaajakurssille. Hankkiuduin heti ensimmäisenä opettajatalvenani lyhyeksi aikaa Ylläkselle, ja muuten tein tutkijan työn ohessa viikonloppuvuoroja Sipoon Talmassa. Ylläs vei kuitenkin voiton, ja jo seuraavana talvena vietin neljä kuukautta Äkäslompolon riemukkaassa kyläyhteisössä.

Neljä kuukautta alamäessä kehittää tasapainon hallintaa. Ruoka ja insuliinit on huomioitava täysin ulkoilun ja urheilun armoilla. Yllättävää kyllä, laskeminen ei pudota sokereita läheskään niin paljon kuin moni muu laji. Illalla saunan jälkeen mittaan 8,6.

Nyt on kolmas talveni hiihdonopettajana. Olen jälleen suuntaamassa sesongiksi Ylläkselle. Tutkijan ura on toistaiseksi ohi – tekniikan lisensiaatin titteli takataskussa. Valtsikan opinnot Helsingin yliopistossa ovat vielä pahasti kesken.

 

Heini Jokinen

Heini Jokinen

Kirjoittaja on 31-vuotias diabeetikko, joka sairastuttuaan kouluttautui hiihdonopettajaksi.