Kun kampi kääntyy, jää tauti kauas taakse

Posted by on maalis 30, 2013 | 0 comments

Ammattipyöräilyn klassikkokisojen alkaminen on varma kevään merkki. Näin pyöräilykauden kynnyksellä mieleeni palaavat myös viime kesän hienoimmat hetket oman pyörän satulassa. Niitä oli monta sekä maantiellä että maastossa. Polkaisin kauteni käyntiin maaliskuun lopussa – siis lähes päivälleen vuosi sitten. Maantiepyöräilylle olosuhteet eivät vielä silloin olleet talven jäljiltä täysin optimaaliset. Tiet olivat terävän sepelin peitossa varsinkin taajamien lähellä, ja renkaiden puhkeamista sai varoa. Kerran jouduin kääntymään kesken lenkin takaisin, kun eräs pieni tienkaistale oli vielä kinosten alla.

 

1-Ruutana

Ruutanan lenkki jäi puolitiehen huhtikuussa. Kuva Mika Haulo.

 

Kesään mahtui monenlaista pyörälenkkiä. Pitkää, lyhyttä, nopeaa ja hidasta. Ajamista yksin ja ryhmässä, sateessa ja auringonpaisteessa. Leppoisaa ajelua maantien rullatessa pehmeästi renkaiden alla ja kilpailua hampaat irvessä kuraisilla metsäpoluilla. Kaikessa monipuolisuudessaan viime vuosi oli pyöräilyn kannalta mitä mainioin. Mittariin kertyi lähes 6000 kilometriä, ja nautin joka hetkessä pyörän päällä. Ikimuistoisimmista hetkistä voisin mainita upeat monen tunnin aurinkoiset maantielenkit, erään hyytävän kylmän ja sateisen toukokuun lauantain, jolloin lenkki lyheni sääolosuhteista johtuen vain 90 kilometrin mittaiseksi, ja elämäni kaksi ensimmäistä maastopyöräkisaa Nivalan Pyssymäellä ja Ylöjärven Teivossa. Teivon kilpailun myötä maastopyöräilykausi huipentui oman seuran voittaessa XCM-cupin joukkuekilpailun.

 

3-Nivala

Nivalan rankka maastokisa otti luulot pois ensikertalaiselta. Kuva Jukka
Kivirinta.

 

Kun satulassa istui viikottain useita tunteja, paloi energiaakin roppakaupalla. Sykemittarini näytti pyörälenkkien ja kuntosalikäyntien kuluttaneen keskimäärin 7000 kilokaloria viikossa, eli kesällä energiatarpeeni kasvoi noin puolitoistakertaiseksi talveen verrattuna. Syödä sai niin paljon kuin jaksoi, eikä ylimääräisiä kiloja kertynyt. Tietysti myös hiilihydraattien tarve kasvoi. Kesäkuukausina söin hiilihydraatteja keskimäärin 400–450 grammaa päivässä ja rankimpina päivinä jopa noin 750 grammaa. Suuresta määrästä huolimatta verensokerini pysyi hämmästyttävän tasaisena. Säännöllinen ja runsas liikunta kasvatti insuliiniherkkyyttä ja hiilihydraattien sietokykyä tuntuvasti, ja kesän aikana olikin lähes mahdotonta saada verensokeria nousemaan liikaa. Maltillisen insuliinin käytön ansiosta hypotkaan eivät pahemmin vaivanneet. Pieniä lipsahduksia toki sattui välillä.

 

2-Saarikylät

Saarikylien sillalla kesäkuussa torstain Kanuunalenkillä. Kuva Timo Mattila.

 

Diabetes ei häirinnyt pyöräilyharrastustani; se oli taudilleni parasta lääkettä. Joskus tuntui siltä, että mitään tautia ei riesana olisi ollutkaan. Ehkä juuri siksi nautin eniten pitkistä viiden kuuden tunnin maantielenkeistä. Pyörän päällä olin terve ihminen. Tätä muistelua kirjoittaessani on lumi vielä maassa ja lämpötila tukevasti pakkasen puolella. Silloin tällöin kevätaurinko kuitenkin jo lämmittää mukavasti pilvien rakoillessa. Enää ei mene kauaakaan, kun taas pääsen lempiharrastukseni pariin.

 

Mika Haulo

Kirjoittaja on tamperelainen 30-vuotias ohjelmistoyrittäjä, pyöräilyharrastaja ja Sokerivammaisen opas -blogin kirjoittaja, jolla todettiin tyypin 1 diabetes vuonna 1999.