Juhlan ja juuston huumaa

Posted by on marras 10, 2013 | 0 comments

Juhlassa on tunnelmaa. Mahanpohjassa pyörivä jännityksen tunne viisi minuuttia ennen vieraiden saapumista on kuin paketti tuorehiivaa – en osaa selittää kummankaan eriskummallista koukuttavuutta. Tänä viikonloppuna on juhlittu erityisesti isiä, isoisiä ja perhettä. Mikään syy ei ole kuitenkaan liian pieni juhlien järjestämiseen, sillä elämä ilman juhlaa on kuin tie ilman lepotaukoja.

Meillä katettiin tänään pöytään halloumijuustosalaattia, valkohomejuustolla ja marinoiduilla punasipuleilla täytettyjä croissanteja sekä omena-mantelitorttua ja vaniljajäätelöä.

 

DSC_5021

 

Mikäli olisin itse saapunut vieraana tämän pöydän ääreen, olisi sormi mennyt väkisinkin suuhun. Päänsisäinen keskustelu diabeteksen hoidosta vastaavan aivoalueeni kanssa olisi luultavasti kuulostanut tältä:

”Himputti, en muista, paljonko yhdessä croissantissa on hiilihydraatteja.”
”Kuka laittaa hedelmää salaattiin?! Mikä tää hedelmä edes on: näyttää ja maistuu melonilta, mutta haisee lähinnä kahvipöytäkeskusteluun sopimattomalta eritteeltä. Paljonkohan siinä on hiilareita..”
”Tämä torttu muistuttaa joulutorttua, jossa on 15g, mutta kuinka suuri pala tätä olisi yksi joulutorttu? Ja mikä ihmeen tahna täällä on sisällä? En kehtaa kysyä, onko siinä sokeria.”
”Hei tämän mä tiedän: yhdessä mandariinissa on 10g! Kuka tosin haluaa syödä tähän väliin sellasen?”
”Äh, pistän kymmenen ja toivon, etten mene hypoon. Mutta mitä jos haluankin ottaa lisää?”

Kuulostaako tutulta? D on aina mielessä jossain takaraivon alueella: se pakottaa tiedostamaan kaiken ruoan ja juoman, joka menee suuhun. Eikä pelkkä tiedostaminen vielä riitä, syöminenhän on aina loppuen lopuksi matematiikkaa: tietty yksikkömäärä kymmenelle grammalle hiilihydraattia. Toisaalta se on kieltämättä matematiikkaa epäpuhtaimmillaan, sillä verensokerin nousuun vaikuttavat muun muassa hiilihydraattien kuitu sekä aterian sisältämä rasva. Tuloksena saadaan yllättävän monen muuttujan yhtälö, jonka ratkaisemisessa eivät loogiset päättelytaidot aina vie autuuteen asti.

Arjessa hiilihydraattien arviointi on helpompaa, sillä samat ruoat usein toistuvat ruoanlaitossa ja koulun tai työpaikan ruokalassa.  Oppiminen siis korostuu tässäkin asiassa, eikä ole häpeä kaivaa toisinaan hiilihydraattikirjaa esiin. Itse usein lasken pakkausselosteista lempiruokieni valmistamisen ohessa niiden tarkat hiilihydraattimäärät. Työlästähän se on, mutta maksaa vaivan tulevaisuudessa. Mutta ne juhlat ja satunnaiset arjen kömmähdykset – kannattaako niistä huolestua? Ei todellakaan! Juhlapöydässä on tarkoituskin nauttia, ja korkeat sokerit korjaantuvat aina ylimääräisellä insuliiniannoksella.

Tässä ideoita tuleviin erityisiin päiviin

 

DSC_5005

 


Täytetyt croissantit

20g HH/kpl

6 croissantia
levitettä
jääsalaattia
paketti valkohomejuustoa (esim.)
marinoituja punasipuleita

Valmista marinoidut punasipulit edellisenä päivänä lisäämällä kahden suikaloidun punasipulin joukkoon 0,5 desiä punaviinietikkaa, 2 rkl balsamicoviinietikkaa ja öljyä, suolaa, mustapippuria ja hunajaa. Halkaise ja voitele paistetut croissantit ja täytä salaatinlehdellä, valkohomejuustolla ja punasipuleilla.

 

 

DSC_5012

 


Omena-mantelitorttu

pieni piirakkavuoka, kuudelle
20g HH/pala

4 levyä valmista lehti- tai voitaikinaa
kolme keskikokoista omenaa
1 dl mantelijauhetta
2 rkl vehnä- tai soijajauhoja
3/4 dl fariinisokeria
2 rkl hunajaa
50g voita
1rkl vaniljauutetta
kanelia

Sulata voitaikina ja kaulitse siitä piirakkavuokaa isompi, ympyrää enemmän tai vähemmän muistuttava ohut taikinalevy. Kuori omenat ja leikkaa lohkoiksi. Sekoita täytteen ainekset keskenään. Kokoa piirakka leivinpaperilla peiteltyyn vuokaan. Nosta taikina vuokaan niin, että reunat menevät yli. Levitä täyte ja omenat pohjan päälle ja ripottele vielä sokeria ja kanelia omenoiden päälle. Käännä ylimääräinen taikina reunoiksi omenoiden päälle, tyylittele hieman halutessasi. Voitele taikinareunat munalla tai maidolla ja paista piirakkaa 180 asteisessa uunissa 35min tai kunnes piirakka saa hieman väriä. Nauti laadukkaan vaniljajäätelön kanssa.

Tämän linkin takana on muuten todella kattava hiilihydraattitaulukko. Täytettä ylimääräiselle aivokapasiteetille tai lunttilapuksi, olkaa hyvä!
http://www.diabetes.fi/diabetestietoa/ruoka/tietoa_elintarvikkeista/hiilihydraattitaulukko

Syksyisin terveisin,
Jasmiina